Sulje
Hae sanalla:

Eurokangas NCC:n kauppapuistoon Tammistoon

Kauppapuisto T1:n maanrakennustyöt on käynnistetty Vantaalla.

21.12.2009

Suomen suurin kangasmyymäläketju, Eurokangas Oy, laajentaa toimintaansa NCC:n ja Tapiolan yhdessä kehittämään kauppapuistoon Vantaan Tammistoon. Ketjun uusi lippulaivamyymälä, pinta-alaltaan noin 2.500 neliömetriä, on tarkoitus avata vuoden 2011 alkupuolella.
– Eurokankaan ykkösmyymälä saa arvoisensa paikan T1-kauppapuistossa Tammistossa. Koimme, että tarjolla olleista vaihtoehdoista juuri tässä kauppapaikassa ovat kaikki osa-alueet kohdallaan. Sijainti, näkyvyys, konsepti ja aikataulu olivat tärkeimmät kriteerit päättäessämme sijoittua T1:een, kertaa konsernijohtaja Daniel Ward.

Eurokankaan myymälä näkyy kauppapuiston toisesta kerroksesta Tuusulanväylälle ja on asiakasvirroiltaan Suomen parhaimpia liikepaikkoja. Liiketila suunnitellaan tarkasti ketjun konseptin mukaisesti siten, että sekä kankaat että ompelupalvelu saavat tarvitsemansa tilat. Eurokankaalla on tämän avauksen jälkeen 30 liikettä eri puolilla Suomea.

– Eurokangas on hyvä vastinpari kohteeseen tulevalle Veikon Koneelle. Eurokankaan vuokrasopimuksen myötä Tammiston T1-hankkeen maanrakennustyöt on käynnistetty ja keväällä nousee jo rakennuksen runko, kertoo projektijohtaja Markus Salmela NCC Property Development Oy:stä. Kaikista jäljellä olevista liiketiloista on neuvotteluja käynnissä ja osa on jo varattu.

Valmistuessaan T1:ssä on liiketilat 6-8 kaupan toimijalle ja vuokrattavaa liiketilaa yhteensä noin 8.500 neliömetriä. Kauppapuiston omistaa Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola ja rakennuttamisesta vastaa Kiinteistö-Tapiola Oy.

* * *

Eurokangas Oy on osa kankaiden vähittäis- ja projektimyynnissä toimivaa, 65 vuotta vanhaa perhekonsernia. Toiminta keskittyy kankaiden vähittäismyyntiin, omaan maahantuontiin ja myymäläverkkoon, myymälöissä toimivaan verhopalveluun sekä projektimyyntiin. Eurokankaalla on liikkeitä ympäri Suomea. Tammistoon avattava Eurokangas on ketjun 30. myymälä.

Kiinteistö-Tapiola Oy on täysin Tapiola-ryhmän omistama kiinteistösijoitus- ja kiinteistömanageerauspalveluja tuottava yritys. Kiinteistö-Tapiola Oy harjoittaa kiinteistöalalla suorien kiinteistösijoitusten ja pääomarahastojen hallinnointia ja näihin liittyvää neuvontaa sekä konsultointia, sijoitus- ja rahoitusneuvontaa, tilojen vuokrausta ja markkinointia, isännöintiä ja hallinnointia, kiinteistöarviointia, kiinteistönvälitystä, rakennuttamis-, ylläpito- ja kehitystoimintaa sekä osto- ja myyntipalvelutoimintaa.





 

 

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

NCC Property
Development Oy
Projektijohtaja
Markus Salmela
Puh. 050 325 5465

 

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelinliittymästä:
8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min (sis. alv 22%)

Matkapuhelimesta:
8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min (sis. alv 22%)

 



Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Eurokangas NCC:n kauppapuistoon Tammistoon."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun