
NCC Property Development valittiin Pohjoismaiden parhaaksi kiinteistökehittäjäksi vuonna 2008 Euromoney-lehden vuosittaisessa kyselyssä!
6.10.2008
Euromoney-lehden Real Estate Awards 2008:n kansainvälisessä sarjassa NCC sijoittui kolmanneksi. Lisäksi NCC sai viisi ensimmäistä sijaa mm. kategoriassa ”Toimisto-kehittäminen” Pohjoismaissa, Suomessa ja Norjassa.
Kansainvälisen kiinteistö- ja rahoitusalaa edustavan lehden Euromoneyn "Real Estate Awards 2008" perustuu lukijoiden internetissä toteutettuun kyselyyn.
Euromoney-lehden vuosittainen kysely toteutettiin keväällä, nyt neljättä kertaa. Kyselyssä lukijat äänestävät mm. parhaan kiinteistökehittäjän, konsultin, kaupallisen ja investointipankin sekä investoijan. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 54 maasta yhteensä 23.257 yritystä.
NCC toimii kaikissa Pohjoismaissa, mikä tarkoittaa, että paikallista osaamista vahvistaa kuuluminen suuren konserniin. Pitkän kokemuksensa ansiosta NCC voi tarjota asiakkailleen toimisto- ja kauppapaikkahankkeita sekä logistiikkatiloja, jotka vastaavat niin tämän päivän kuin tulevaisuudenkin tarpeita.
- Olemme iloisia, että markkinat arvostavat tapaamme työskennellä ja tuotteita ja ratkaisuja, joita olemme kehittäneet, NCC Property Development Oy:n toimitusjohtaja Jorma Ahokas toteaa.
Lue lisää www.euromoney.com.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
Toimitusjohtaja
Jorma Ahokas
NCC Property Development Oy
puh. 050 67 390
Markkinointijohtaja
Reijo Päärni
NCC Property Development Oy
puh. 050 67 384