Sulje
Hae sanalla:

Organisaatio muuttuu 1.1.2009

NCC Rakennus Oy:n organisaatio muuttuu vuoden 2009 alusta.

10.12.2008

NCC:n asuntojen rakennuttaminen ja rakentaminen eriytetään vuoden alusta toisistaan. Rakennuttaminen yhtiöitetään NCC Rakennuksen tytäryhtiöksi ja se toimii jatkossa NCC Asuminen Oy –nimellä. Maajohtaja Juha Korkiamäki raportoi konsernin Housingille, jota vetää Peter Wågström Ruotsissa.

- Asiakkaisiin päin tämä työnjako ei näy. Hyödyt ovat enemmän sisäisiä; konsernin taseen ja riskien tehokkaampi hallinta, pääomien sijoittamisen optimointi, toiminnan läpinäkyvyys pääomamarkkinoille sekä synergiaedut. Meillä on tutkimusten mukaan hyvä asiakastyytyväisyys ja siihen tähtäämme jatkossakin, Juha Korkiamäki toteaa.

Rakennuttaminen

NCC Asumiseen siirtyy noin viisikymmentäviisi henkeä, ja se koostuu neljästä aluetoimistosta.
Jyri Raunio vastaa Helsingin alueen toiminnasta, Timo Veijalainen Turun, Kalervo Sipiläinen Tampereen ja Raimo Pesola Jyväskylän alueen toiminnasta.
Sivutoimipisteitä ovat Tampereeseen kuuluvat Hämeenlinna ja Lahti sekä Jyväskylään kuuluvat Kuopio ja Oulu. Helsingin markkina-alueeseen kuuluvat Lohja ja Porvoo. Lappeenrannassa Housing-palvelut ostetaan NCC Rakennukselta.

Rakentaminen

NCC Rakennuksen pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen johtajaksi on nimitetty Harri Savolainen. Lohjan rakennustoiminta raportoi jatkossa Savolaisen AR-  ja Kauko Waseniuksen TR-yksiköille. Lohjan aluepäällikkönä toimii Juha Seppälä.  Hämeenlinnan rakennustoiminta on osa Sisä-Suomea ja yksikön johtaja Kari Löytynoja raportoi aluejohtaja Jussi Tanhuanpäälle.

Liiketoiminnan kehittäminen

Lohjan nykyinen aluejohtaja Pekka Kiuru siirtyy vetämään NCC:n liiketoiminnan kehittämistä. Sen painopiste on jatkossa yhä enemmän kustannustehokkuuden, toimintajärjestelmien ja vakioinnin kehittämisessä. Olli Niemi palaa takaisin Tampereelle ja hän keskittyy kehittämään NCC:lle seniori- ja palveluasuntokonseptia, siihen liittyviä hankkeita sekä vetämään Green-ohjelmaa.

 

 

 


YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

NCC Rakennus Oy

Viestintäpäällikkö
Ritva Norrgrann
Puh. 010 507 5432

 

Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Organisaatiomuutos 1.1.2008."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun