Sulje
Hae sanalla:

NCC:n Tulli Business Park sveitsiläiselle pankille

Kansainvälisesti merkittävä pankki- ja sijoituskonserni UBS on ostanut NCC:n Tulli Business Parkin Tampereelta Münchenissä sijaitsevan tytäryhtiön UBS (D) Euroinvest Immobilien rahastolle.

9.7.2007

Kauppa sisältää Tulli Business Parkin kaksi ensimmäistä taloa, joiden kauppahinta on noin 38 miljoonaa euroa. Samalla tehtiin esisopimus kahden seuraavan toimistotalon myynnistä.

- Tulli Business Parkin kaupan myötä Tampere lunastaa lopullisesti paikkansa myös kansainvälisten kiinteistösijoittajien mielenkiinnon kohteena. UBS on yksi maailman merkittävimmistä pankki- ja sijoituskonserneista, ja olemme ylpeitä, että UBS tekee ensimmäisen kiinteistökauppansa Pohjoismaissa ja Suomessa ostamalla Tulli Business Parkin Tampereelta. UBS on erittäin kokenut ja osaava omistaja, jonka läsnäolo Tampereella tuo uudenlaista uskottavuutta koko talousalueen toimitilamarkkinaan, NCC Property Developentin johtaja Tero Estovirta toteaa.

- Tullin yrityspuiston oston myötä saamme päätökseen ensimmäisen investointimme Pohjoismaissa. Olemme erittäin tyytyväisiä, että meillä on NCC:n kaltainen nimekäs kumppani, jolla on erinomaiset työnäytteet. Nyt aloitettu kokonaisinvestointi tulee olemaan lähes 80 miljoonaa euroa ja sitä kautta jatkamme UBS (D) Euroinvest Immobilien -rahaston diversifioimista strategiamme mukaisesti, sanoo UBS:n vanhempi varainhoitaja Christian Paul.

Tulli Business Park sijaitsee Tampereen keskustassa, rautatieaseman, yliopiston ja Tampere-talon vieressä. NCC on kehittänyt Tullin aluetta useamman vuoden ajan tiiviissä yhteistyössä Tampereen kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Kohteen arkkitehtisuunnittelija on arkkitehtitoimisto Erkki Helamaa ja Keijo Heiskanen Oy.

YHTEYSTIEDOT

NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
Puh. 010 507 51
viestit@ncc.fi

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi

 

LISÄTIETOA

NCC Property Development Oy
Tero Estovirta
Yksikön johtaja

Puh. 010 507 4209

 
Kerro kaverille
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Tulli Business Park sveitsiläiselle pankille."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Mikäli haluat lähettää viestin usealle ystävälle, erottele sähköpostiosoitteet pilkulla.

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi


 

Sivun alkuun