
Tampereen Tulli Business Parkissa juhlitaan harjannostajaisia. Ensimmäinen talo on vuokrattu jo täyteen, vaikka valmistumiseen on vielä puoli vuotta aikaa.
18.10.2007
NCC:n rakentamanTulli Business Parkin kahden ensimmäisen talon harjannostajaisia vietetään tänään 18.10. Tampereella. NCC:n kehittämä ja markkinoima Tulli Business Park myytiin kesällä sveitsiläiselle UBS-pankille. Kauppa sisälsi Tulli Business Parkin kaksi ensimmäistä taloa ja samalla tehtiin esisopimus kahden seuraavan toimistotalon myynnistä.
Tulli on NCC Business Parks -konseptin mukainen kolmannen sukupolven toimintaympäristö. Siinä yhdistyvät modernit toimitilat ja kattavat palvelut. NCC on kehittänyt konseptia jo lähes 20 vuoden ajan. Tulli Business Parkin suunnittelua on kohdennettu ihmisten viihtyvyyteen ja jaksamiseen, joita edesauttavat mm. uudet Stress free area® -ratkaisut.
- NCC Business Parks -konseptin mukaisille, työhyvinvointia korostaville tilaratkaisuille on kysyntää ja yritykset mieltävät asianmukaiset toimitilat merkittäväksi kilpailueduksi. Tilavuokraus onkin edennyt erinomaisesti. Ensimmäinen talo on vuokrattu jo täyteen, vaikka valmistumiseen on vielä puoli vuotta aikaa. Toinen talo on myös jo lähes täynnä ja kolmannen ensimmäiset sopimukset on allekirjoitettu, toteaa yksikönjohtaja Tero Estovirta. Vuokralaisina Tulli Business Parkissa ovat mm. Destia, Pirkanmaan Osuuskauppa, Kinnarps, Fazer Amica, UPM-Kymmene, Intrum Justitia ja Sihteeristö / Aitiopaikka.
Tulli Business Park sijaitsee Tampereen keskustassa, rautatieaseman, yliopiston ja Tampere-talon vieressä. NCC on kehittänyt Tullin aluetta useamman vuoden ajan tiiviissä yhteistyössä Tampereen kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Kohteen suunnittelija on arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen.
Ensimmäisen talon rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 2006 ja se valmistuu maaliskuussa 2008. Toinen vaihe käynnistyi alkuvuodesta 2007 ja se on valmis 1.8.2008. Myös kolmas vaihe on tällä hetkellä rakenteilla. Kaikkien neljän Business Park -toimitalon kokonaisuus valmistuu kesäkuussa 2009. NCC Tulli Business Parkin bruttoala on 35.000 neliötä ja valmistuttuaan se tarjoaa toimitilat yli 1000 hengelle, kattavat palvelut sekä 350 autopaikkaa.
NCC Property Development on NCC-konserniin kuuluva kiinteistökehitysyhtiö, joka rakennuttaa liike- ja toimistotiloja. Euromoney Real-estaten vuoden 2006 tutkimuksessa NCC Property Development valittiin Suomen parhaaksi kiinteistökehittäjäksi. Tulli Business Parkin pääurakoitsija on NCC Rakennus Oy.