TUOMARISTON RAPORTTI:

Tulokset NCC:n syksyllä 2006 järjestämästä kilpailusta. Arvosteltavaksi jätettiin määräaikaan mennessä 16 kilpailutyötä.
9.1.2007
NCC järjesti syksyllä 2006 kilpailun, johon saivat osallistua korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopiskelijat Suomesta, Baltiasta ja Pietarista. Kilpailu oli englannin kielinen ja se toteutettiin verkossa.
- Arkkitehtuuri vaikuttaa keskeisesti ihmisten elinympäristöön. NCC on tekemässä omaa arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa, jossa linjaamme kestävän kehityksen ja elinkaarisuunnittelun periaatteet sekä parannamme rakentamisen arkkitehtuurin laatua. Myös Housing Innovation –kilpailun tavoitteena oli löytää uusia oivalluksia koskien asumisen esteettisyyttä, toiminnallisuutta ja hankintaa sekä mahdollisesti löytää kiinteistöjen elinkaareen liittyviä innovaatioita, toteaa tuomariston puheenjohtajana toiminut NCC:n toimitusjohtaja Timo U. Korhonen.
Arvosteltavaksi jätettiin määräaikaan mennessä 16 kilpailutyötä, joiden todettiin kilpailun ratkettua, tuleen kaikkien Suomesta.
Ensimmäisen palkinnon, 7.000 euroa, voitti työryhmä Teemu Seppänen, Martti Kalliala ja Aleksi Niemeläinen ehdotuksellaan "Home beyond". Ehdotuksessa analysoidaan elämäntyylien muutoksia sekä esitellään, kuinka niiden tulisi heijastua asumiseen ja asuntojen tarjontaan. Tekijöiden mukaan elämä koostuu tulevaisuudessa yhä enemmän erilaisista ja yhä erikoistuvimmista tarpeista ja toiminnoista, jotka sijaitsevat sirpaleisesti yhä laajemmalla alueella. Kilpailutyön esittelemät asumistarpeet asettavat suuria haasteita nykyisille toimijoille esittelemällä täysin uuden liikeidean.
Toisen palkinnon, 5.000 euroa, voitti Anni Kärki työlään "Future Home Today". Ideana on hyödyntää kaupunkimiljöön jakamat maakaistaleet ja tontinkulmat ottamalla ne uudisrakennuskäyttöön ja samalla parantaa kaupunkikuvaa ja asukkaiden viihtyvyyttä.
Kolmannen palkinnon, 3.000 euroa, voitti Antti Karsikas työllään "Backpack". Esivalmistettu, ikkuna-aukkoon asennettava erkkerirakenne olisi helposti toteutettavissa ja lisäisi erityisesti saneerattavien lähiökerrostalojen asumismukavuutta ja arvoa – erityisesti, jos idean pohjalta luodaan laajempi tuoteperhe.
Kunniamaininnan ja 1.000 euron palkkion voitti työryhmä Mikko Jakonen, Hans Caals ja Carlos David työllään "HPCScube". Idealistinen ja rohkea ehdotus esittää luonnon ja asukkaan uudenlaista urbaania kohtaamista; pihapiirimäinen huoneistoratkaisu valtavassa kasvihuoneessa, jossa on viidakonomaista tuntua. Tällaisia visioita tarvitaan antamaan vihjeitä siitä, millaisia mahdollisuuksia myös hyvin urbaani elämä voisi tarjota.
Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla opiskelevien Teemu Seppäsen, Martti Kallialan ja Aleksi Niemeläisen taustalta löytyy kilpailuvoittoja enemmänkin, mm. Espoon kaupungin puupaviljonki, Helsingin Design-viikon puulasipaviljonki ja Habitare-05 pahvista tehty musiikin kuuntelutila.
Antti Karsikas Oulun yliopiston arkkitehtiosastolta on voittanut jaetun ykkössijan WWF:n Huomispäivän asumiskilpailussa 2006.
Kilpailun tuomaristoon kuuluivat mm. professorit Olli Seppänen ja Pentti Kareoja, Eestin arkkitehtiliiton puheenjohtaja Margit Mutso, arkkitehti Lasse Vahtera ja kilpailujärjestelyistä vastannut arkkitehti Antti Pirhonen.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 5432
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
Ritva Norrgrann
Viestintä-
päällikkö
Puh. 010 507 5432
TUOMARISTON RAPORTTI:
PALKITUT KILPAILUTYÖT: