
Aamutreeni ei ole pelkästään lämmittelyä ja venyttelyä, vaan siihen liittyy myös oikeiden työasentojen opettelu.
22.3.2007
NCC on ottanut työmaillaan käyttöön aamutreenit. Lihaslämmittelyn uskotaan auttavan fyysisen työn tekijöiden tuki- ja liikuntaelinten kestävyyteen ja sitä kautta vähentävän sairastumisia ja tapaturmia. Aamutreeni ei ole pelkästään lämmittelyä ja venyttelyä, vaan siihen liittyy myös oikeiden työasentojen opettelu.
NCC ja Skanska ovat Eläkevakuutusyhtiö Eteran tuella kehittäneet henkilöstön sairauspoissaolojen vähentämiseksi Työmaalla treenataan -DVD:n. Eteran tavoite on, että toimintamalli leviää myös muille fyysisesti raskaille aloille.
”NCC:llä on hyviä kokemuksia Ruotsista. Se innosti meitä kehittämään oman ohjelman Suomeen. Ruotsin työmailla aamutreenit ovat vähentäneet sairauspoissaoloja oleellisesti”, kertoo NCC:n työhyvinvointiasiantuntija Taina Tuhkanen.
Työmaan omasta porukasta on koottu vapaaehtoisia vetäjiä, jotka ovat saaneet kahden päivän treeni- ja ergonomiaohjaajan koulutuksen. Vartin mittainen treeni tehdään työajalla, joten kaikki voivat helposti osallistua. Treenejä pidetään säännöllisesti, esimerkiksi kahtena päivänä viikossa.
”Jos urheilija lähtisi suoritukseen ilman lämmittelyä, lihakset ja nivelet paukkuisivat ja seurauksena voisi olla vammautuminen. Sama tilanne on fyysisesti raskaassa rakennustyössä”, NCC:n toimitusjohtaja Timo U. Korhonen vertaa.
Kollega Skanskasta, Juha Hetemäki on samoilla linjoilla. ”Eri tutkimuksissa on huomattu, että voimistelu ja venyttely estävät tehokkaasti liikuntaelinsairauksia ja pidentävät työssäoloaikaa. Ihmiset voivat lähteä terveempinä eläkkeelle.”
Treeniliikkeet ovat rakennustyön tuntevien työfysioterapeuttien suunnittelemia, ja ne kohdentuvat tehokkaasti työssä kuormittuviin lihaksiin. Työmaalla treenataan -DVD:lle on treeniohjelmien lisäksi videoitu kuormittavia työvaiheita ja niihin soveltuvia liikkeitä.
NCC-yhtiöt
Mannerheimintie 103a
00280 Helsinki
Puh. 010 507 5432
viestit@ncc.fi
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
Ritva Norrgrann
Viestintä-
päällikkö
Puh. 010 507 5432