
NCC:n aluetoiminnot rakentavat asuntoja ja toimitiloja sekä toteuttavat julkisia hankkeita. Myös korjausrakentaminen kuuluu toimintaamme.
Turku
Länsi-Suomessa Turun toimistomme merkittäviä rakennuskohteita ovat olleet mm. Turun pääkirjasto, Turun konservatorio, Turun taidemuseon peruskorjaus sekä kauppakeskukset Raision Mylly ja Salon Plaza.
Asuntoja on rakennettu esimerkiksi uudelle Westparkin alueelle Turun Mälikkälässä. NCC TähtiKoteja on valmistunut Turun lisäksi Raisioon, Kaarinaan, Poriin ja Raumalle.
Yksikön johtaja on Esa Lehmusvuori.
Tampere
Pirkanmaan alueella rakentavan Tampereen toimistomme merkittäviä rakennuskohteita ovat olleet mm. Tampereen Näsinkulman liike- ja toimistotalo, Dynamo ja Tulli Business Parkit, yliopiston kirjasto ”Linna” ja Nokian Renkaiden logistiikkakeskus.
NCC Tähtikoteja on valmistunut mm. Tampereen Kaukajärvelle ja Nokialle Viholanrantaan.
Aluejohtaja on Jukka Hannus.
Jyväskylä
NCC:n Jyväskylän toimiston urakoita ovat olleet mm. Bilteman ja Plantagenin liikerakennukset, Jyväskylän virastotalon peruskorjaus sekä Peurungan kuntoutumis- ja liikuntasäätiön korjaus- ja muutostyöt Laukaassa.
Muun muassa historiallisen Tourulan kaupunginosan kerrostalot ovat NCC TähtiKoti -tuotantoa.
Aluejohtaja on Raimo Pesola.
Lappeenranta
NCC:n Lappeenrannan toimipiste vastaa rakentamisesta Lappeenranta–Imatra–Kotka–akselilla. Merkittäviä rakennuskohteita ovat olleet mm. Nuijamaan raja-asema, Imatran koskikeskus ja Lappeenrannan keskustakehitys.
NCC TähtiKoteja on valmistunut mm. Lappeenrantaan, Kotkaan ja Imatralle.
Aluejohtaja on Juha Rahkonen.
OuluMerkittäviä rakennuskohteita ovat olleet mm. kauppakeskus Kapteeni Oulunsalossa, uimahallit Oulussa, Kempeleessä, Muhoksella ja Haukiputaalla, Proventia House Oulunsalossa sekä Oulun virastotalon saneeraus. Viimeisimpiä referenssejä ovat mm. På Gränsen Rajalla -hanke Torniossa ja Caritas-kortteli Oulussa.
NCC Tähtikoteja on rakennettu mm. Oulun Intiöön, Toppilansaareen ja Värttöön sekä Raaheen ja Tornioon. Vapaa-ajan asuntoja on tehty Kuusamon Rukalle.
Aluejohtaja on Markku Taskinen.



Kuopio - Joensuu
Kuopio toimisto rakentaa Kuopion lisäksi Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden alueella. NCC on rakentanut Kuopiossa mm. Leväsen palvelukeskuksen sekä Nilsiän Tahkolle vapaa-ajan asuntoja. NCC TähtiKoteja on valmistunut esimerkiksi Kuopion sataman alueelle.
Aluejohtaja on Janne Mönkkönen.
Joensuun aluetoimiston toimialueeseen kuuluvat Joensuun lisäksi Kontiolahti ja Savonlinna. Mm. Joensuun yliopiston Aurora II -hanke on NCC rakentama.
Joensuun aluepäällikkö on Antti Nevalainen.
Aluetoiminnot
Jussi Tanhuanpää
Toimialajohtaja
Puh. 010 507 4298
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ncc.fi
Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)
Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)