Referenssit

Meillä on ilo esitellä hienoja rakennuskohteitamme heti tuoreeltaan ja vielä vuosien jälkeen. Työmme jälki näkyy pitkään seuraavillekin sukupolville.


Jyväskylän Tourula

Historiallinen kivääritehtaan kortteli sai uuden elämän.

Jyväskylän keskustan vieressä sijaitsevassa kivääritehtaan korttelissa valmistettiin aseita ja Valmet-traktoreita, kunnes asetehtaan toiminta Tourulassa päättyi 1999. Vanhan teollisuusalueen asemakaava muutettiin asuinrakennuskäyttöön 2002. NCC:n toimesta purettiin kolme vanhaa teollisuushallia ja suoritettiin maanpuhdistustyöt.

Uuden Kivääritehtaan kortteliin rakennettiin yhteensä seitsemän uutta kerrostaloa, joista viimeinen, As Oy Tourulan Patruuna, valmistui marraskuun lopussa 2008.

Kivääritehtaan kortteliin on valmistunut kuuden vuoden aikana yhteensä 231 uutta kerrostaloasuntoa, 13.050 m². Lisäksi alueella saneerattiin kaksi entistä tehtaanjohtajan taloa vuokra-asunnoiksi (KOY Tourulan Funkkis), joihin tuli yhteensä 23 asuntoa, 1 178 m².