Falcon Business Park

Falcon Business Park toteutettiin Pohjois-Euroopan mittavimman teknologiakeskittymän ytimeen ja samalla lähelle luontoa.

Espoon Otaniemen alueen korkeatasoisin toimisto-ympäristö on valmistunut. Falcon Business Park tarjoaa tiloja, joiden suunnittelussa on huomioitu ympäröivän luonnon läheisyys. Falcon liittyy kiinteästi Otaniemeen paitsi toiminnallisesti niin myös arkkitehtuuriltaan. Punainen poltettu tiili on hallitseva julkisivuaihe.

Falcon Business Park sijaitsee Otaniemessä, Maarinlahden tuntumassa. Kehä I kulkee vieressä ja muutaman minuutin matkan päässä sijaitsevat Länsi- ja Turunväylät. Suuret kauppakeskittymät Tapiola ja Sello Leppävaarassa ovat lähes naapureita.

Falconin tilat ovat toimivat ja modernit, ja ne sopivat niin pienille, keskisuurille kuin suurille tilantarvitsijoille. Toimistotilat muuntuvat joustavasti. Palvelutarjonnasta voi valita juuri sellaisen paketin kuin yritys ja sen henkilökunta arjessaan tarvitsevat.

Falcon Business Park koostuu neljästä rakennuksesta; Hali, Tinnu, Lago ja Gentti. Uusimpana rakennuksena Gentti saavutti myös A-energialuokan tunnuksen ja sille on haettu kansainvälisen ympäristösertifikaatti BREEAM:n luokitusta Very Good.