Rakennus: Kerrostalo
Kerroksia: 6
Asuntoja: 27
Osoite: Laivakatu 2, 70840 Kuopio
Suunnitellut: SILLMAN Arkkitehtitoimisto Oy
Arvioitu valmistuminen: huhtikuu 2012


Myynnissä Kuopion Laivakaari. Kerrostalo tulee erinomaiselle paikalle Kuopion Saaristokaupunkiin, asuntomessualueen viereen.
Esittely tiistaina 22.5. klo 18-19.
Uudet asunnot rakennetaan suosittuun Saaristokaupunkiin, Lehtoniemen kaupunginosaan. Kuusikerroksisessa talossa on yhteensä 27 kotia, kaksioista 4h+k+s-asuntoihin.
Saaristokaupunki on vanhaa torpparialuetta, jossa on asuttu jo 1400-luvulta lähtien. Asukkaille alue antaa mahdollisuuden asua lähellä keskustaa, veden äärellä. ”Linnuntietä” Lehtoniemestä on Kuopion keskustaan vain reilun kahden kilometrin matka.
Uutta asuinaluetta halkoo Saaristokatu, joka avattiin liikenteelle syksyllä 2008. Neljän ja puolen kilometrin pituisen kadun varteen mahtuu levähdyspaikkoja, grillikatos ja kesäaikaan jäätelökioski. Leveät kevyen liikenteen väylät mahdollistavat turvallisen ulkoilun kadun varrella.
Rakennus: Kerrostalo
Kerroksia: 6
Asuntoja: 27
Osoite: Laivakatu 2, 70840 Kuopio
Suunnitellut: SILLMAN Arkkitehtitoimisto Oy
Arvioitu valmistuminen: huhtikuu 2012
NCC Asuntomyynti
Tulliportinkatu 8
70100 Kuopio
Puh. 010 507 4900
Lankapuhelinliittymästä:
8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (sis. alv 23%)
Matkapuhelimesta:
8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (sis. alv 23%)